6. syyskuuta 2011

KU: Homepakolaiset haluavat pois parvekkeilta

Lehtikuva/Mikko Stig
Kansan Uutiset uutisoi verkkosivuillaan 5.9.2011 homepakolaisten haluavan pois parvekkeilta.

Homepakolaiset ry jätti viikolla 35 Helsingin kaupungille kuntalaisaloitteen, jossa esitetään, että kaupunkiin hätäratkaisuna rakennettaisiin pieniä täyshirsimökkejä, jossa sairastuneiden olisi mahdollista asua.
Kyseessä on kosteusvaurioaltisteiden aiheuttama immuunijärjestelmän häiriintyminen, minkä vuoksi reagoimme pienillekin määrille altisteita. Oireet ovat rajuja kuten verenvuotoja, kuumeilua, nivelkipuja ja -vaurioita sekä oksentelua, toteavat aloitteen tekijät, joiden mukaan kyse ei ole pelkästään heidän herkkyydestään, vaan myös rakennuskannan huonosta kunnosta.”
Homepakolaiset kertovat kokeilleensa lukuisia asuntoja löytämättä sopivaa. Osa heistä nukkuu tällä hetkellä teltassa, osa parvekkeilla ja osa kärsii vakavista ja pysyviä haittoja aiheuttavista oireista kotonaan.
Rossipohjaiset, siirrettävät täyshirsimökit olisivat homepakolaisten mukaan edullinen ratkaisu heidän elämäntilanteensa kohentamiseen. Mökeissä ei tarvitsisi olla pesutiloja, vaan pesumahdollisuus voitaisiin järjestää joko erikseen rakennettavaan suihkuun tai lähistöltä vuokrattavaan asuntoon.”
Aloitteen tekijät korostavat, etteivät ole kerjäämässä ilmaisia asumispalveluja. He ovat työkykyisiä ja -haluisia ja kunnolliset asuinolosuhteet takaisivat heille työssä pysymisen/töihin paluun ja he pystyisivät maksamaan vaadittavat vuokrat.”